Kun elämä muuttuu, me välitämme.
Tarinamme
Avoimesti. Rehellisesti. Ammattitaitoisesti.
Vuodesta 2024
Tilanne LKV:n takana on yritys nimeltä Lännen Kiinteistönvälitys Oy, joka on perustettu syksyllä 2024. Yrityksen perusti Lauri Turtola, joka päätyi ylipäätään kiinteistönvälitysalalle omien sanojensa mukaan “vähän vahingossa”. Laurin mielestä monet hyvät asiat silti tapahtuvat vähän vahingossa. Oikeaan aikaan, oikeassa paikassa, oikeat ihmiset kohtaavat, ja syntyy hyviä asioita.
Näin myös Tilanne LKV:n tarina on saanut alkunsa. Oikeat ihmiset alkoivat puhua samaa kertomusta siitä, millainen olisi hyvä kiinteistönvälitystoimisto olla töissä, ja miten se voisi palvella asiakkaitaan paremmin. Samoihin aikoihin markkina oli ollut jo tovin haastava, ja alalla tapahtui paljon muutoksia. Välittäjien määrä laski, tuli eläköitymisiä ja ihmisiä poistui alalta. Euroopan ja Suomen talouden kääntyessä kasvuun, vuodesta 2025 odotetaan alalla selvää käännettä parempaan, ja tässä muutoksen hetkessä uuden välitysliikkeen perustamiselle on täydellinen hetki. Ensi hetkistä saakka Tilannetta on ollut selkeyttämässä Heikki Vahteristo, sekä korvaamattomana apuna Luova Toimisto Pilkkeen Kreetta Haaslahti, unohtamatta suurta joukkoa yhteistyökumppaneita ja ystäviä.
Tilanne LKV haluaa olla avoin, rehellinen ja ammattitaitoinen. Nämä arvot ovat yrityksen sisäisiä, ja ulkoisia. Yrityksen sisällä jokainen työntekijä saa olla tietoinen kaikesta yritystä koskevasta yksityiskohdasta, ja samaa avoimuutta haluamme soveltaa myös kanssakäymiseen asiakkaidemme kanssa.
Ammattitaito, ja sen kehittäminen, taas pitää olla asiantuntijapalvelua tarjoavan yrityksen, ja työntekijän, tärkein päämäärä.
Rehellisyys on hyve, jolla saatetaan joskus hävitä taisteluja, mutta voitetaan sotia, ja me Tilanne LKV:lla uskomme mieluummin pitkäjänteiseen työhön, kuin pikavoittoihin.
Kun elämä muuttuu, me välitämme.