Vuosi vaihtuu, vaan mitä tapahtuu?

Vuosi 2024 lähenee pikkuhiljaa loppuaan. Vuosi jää historiankirjoihin osana viimeisten vuosikymmenten suurinta asuntokaupan notkahdusta. Tätä artikkelia kirjoitettaessa joulukuun kauppadatasta puuttuu vielä suurin osa, mutta jo nyt voidaan todeta, ettei loppuvuodesta piristynyt kaupankäynti taida aivan riittää nostamaan vuotta 2024 edellistä vuotta paremmaksi.

Satakunnassa alakulo on noudatellut kutakuinkin valtakunnallista trendiä, Raumalla kauppamäärien lasku on ollut hieman suurempaa, mitä Porissa, mutta vastaavasti asunnot ovat Raumalla pitäneet hieman paremmin hintansa. Porissa vuoden 2024 aikana myynnissä olevien asuntojen määrät palasivat hitaasti normaalille tasolle, joka on tarkoittanut suurta tarjontaa kauppamääriin peilattuna. Tämä taas on näkynyt tippuneissa hinnoissa, varsinkin tietyissä asuntosegmenteissä.

Oleellisempaa lienee kuitenkin se, mitä tulee tapahtumaan kuin se, mitä on tapahtunut.

Asuntokaupan ennustaminen on viimeiset vuodet ollut erityisen haastavaa. Valtakunnalliset ennusteet eivät useinkaan päde meillä Satakunnassa, vaan keskittyvät ennustamaan enemmänkin kasvukeskusten tulevia trendejä.

Joulun ja vuodenvaihteen pyhät ovat tänä vuonna pitkät, mikä tulee vaikuttamaan eritoten myyntiin tulevien kohteiden määrään. Loppuvuodesta uusia kohteita on tullut vähän, joten odotettavissa on, että tammi-helmikuussa kohdemäärät saattavat nousta jopa ennätyskorkealle.

Kauppamäärien kasvua on alkuvuodelle perusteltua odottaa, erityisesti korkojen jatkaessa laskuaan, mutta esimerkiksi edellistalven kaltaiset pitkät pakkasjaksot saattavat vielä siirtää kaupan piristymistä keväämmälle.

Asuntojen hintojen osalta Satakunnassa tuskin nähdään korjausliikkeitä. Moni myyjä on edelleen odottanut parempaa hetkeä, ja kaupanteon vilkastuessa kohdemäärät nousevat entisestään. Vaikka kevään tullen kauppamäärien siis on odotettavissa kasvavan, jatkuvat todelliset ostajan markkinat vielä hyvän aikaa.

Seuraava
Seuraava

Tilanne LKV on aloittanut toimintansa